lauantai 26. syyskuuta 2015

Lasten nekut

Nämä nekut ovat varmaan maailman helpoimpia keksejä, tai no miksi näitä nyt voi sanoa. Aineet vain sekaisin ja uuniin. Siksipä meillä näitä leivotaan aina perheen pienimpien kanssa, sillä tämän helpommaksi leivonta ei paljoa enää muutu. Ja totta nämä perheen pienimmätkin on opetettava leipomaan. Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa ja niinhän se menee tämänkin asian kanssa. Yksi ongelma tässä takinassa on: suurin osa taikinasta meinaa aina joutua parempiin suihin jo ennen paistoa. Varoa siis saa, että pellille jää edes jotain paistettavaa. :D

125 g voita
½ dl siirappia
1 ½ dl sokeria
6 dl kaurahiutaleita
2 rkl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl vaniliasokeria

Sulatetaan voi. Lisätään siirappi ja sokeri puulastalla tms. sekaisin. Mitataan loput aineet joukkoon ja sekoitetaan hyvin sekaisin. Levitetään leivinpaperoidulle pellille lusikan avulla ja paistetaan uunin keskitasolla 175 asteessa n. 5-10 minuuttia (mitä vähemmän aikaa uunissa, sitä "sitkeämpiä" nekuista tulee, kun taas paistaa enemmän, niistä tulee kovempia).

lauantai 19. syyskuuta 2015

Paholaisen piirakka

Ei ole ihan suotta tämän piirakan nimi paholaisen piirakka. Niin hyvää tämä on. Voisin jopa sanoa, että parasta piirakkaa pitkään aikaan,  että kannattaa siis todellakin kokeilla. Ohje on joku kierto-ohje jonka alkuperää tuskin kukaan muistaa... :D ohjeesta tulee pellillinen eli koosta riippuen noin 25-30 palaa, piirakka kestää myös pakastamisen, joten tämän voi leipoa jo etukäteen pakkaseen. :)


Pohja:
5 dl vehnäjauhoja
4 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
1 dl tummaa kaakaota
50 g sulatettua rasvaa
2 1/2 dl kuumaa vettä
3 kananmunaa
1 dl mariannerouhetta

Sekoitetaan kaikki kuivat aineet hyvin sekaisin. Lisätään sulatettu voi ja vesi kuiviin aineisiin vatkaten sanalla sähkövatkaimella 2 minuuttia. Lisätään munat ja mariannerouhe seokseen ja jatketaan vatkaamista vielä 2 minuuttia. Kaadetaan taikina leivinpaperoidulle uunipellille ja paistetaan pohjaa 200 asteessa noin 20-25 minuuttia.

Kuorrutus:
n. 5 dl tomusokeria
70 g voita
4 rkl maitoa
2 tl vaniljasokeria

Vaahdotetaan huoneenlämpöinen rasva ja lisätään muut ainekset ja sekoitetaan. Levitetään kuorrute jäähtyneen pohjan päälle.

Päälle:
n. 1 dl mariannerouhe

Ripotellaan mariannerouhe kuorrutteen päälle. Ja nautitaan! :)

lauantai 12. syyskuuta 2015

Helpot ja nopeat teeleivät


Tässä ohjetta todella nopeaan ja helppoon ilta- taikka välipalaan, tai no, miksi ei aamupalaankin, jos aamusta löytyy ylimääräiset kaksikymmentä minuuttia,  sillä sen kauempaa tämän leivän tekemiseen ei kyllä mene. Kaiken lisäksi tämä vie kielen mennessään ja tästä riittää muutamalle kaverillekin. :)

Pohja:
2 dl lämmintä
2 dl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
2 rkl öljyä
1/2 dl juustoraastetta

Sekoitetaan kaikki ainekset sekaisin ja kaadetaan taikina leivinpaperoidulle uunipellille. Ripotellaan pinnalle hieman jauhoja ja painellaan leipä ohueksi lätyksi.

Päälle:
1/2 dl juustoraastetta
n. 3 kpl pikkutomaattia

Siivutetaan tomaatit ja laitetaan ne leivän päälle. Ripotellaan juustoraaste leivälle. Jaetaan leipä viilloilla neljään osaan ja pisteellään siihen haarukalla reikiä.  Paistetaan uunin keskitasolla noin. 10 - 15 minuuttia 225°. Nautitaan lämpimänä. :)